Eilen kirjoittamani aihe kertoi siis siitä, voiko rakkauteen enää uskoa. Rakkaus tarkoittaa onnellisuutta, hyvää oloa ja iloa, mutta kun käykin niin, että aina kun on iloinen, tapahtuu jotain surullista, alkaa yhdistämään hyvän olon siihen, että onni ei voi kestää ja jos tunnet rakkautta, jotain pahaa tapahtuu...

Eli kun alat tuntemaan itsensä onnelliseksi, hyväksi, keho meneekin varoitustilaan ja hälyttää, että ei! onni -> kohta tapahtuu jotain pahaa ja "tiput korkealta". Siten ei voi tuntea aidosti ja kestävästi onnellista ja hyvää oloa, vaan alkaa pelkäämään sitä. Alkaa pelkäämään rakkautta.

Jokin mennyt kokemuksemme laukaisee meissä tämän kierteen. Joskus olemme antautuneet (ehkä lapsuudessa) täysin sydämin tuntemaan itsemme täysin onnelliseksi, ja sitten on sattunutkin äkkiä jotain, mikä on saanut meidät vetäytymään. Onni ja rakkaus on muuttunutkin suruksi ja kyyneleiksi.

Minulle kävi näin viime viikonloppuna. Onnellisuus "palkittiin" riidalla ja pahalla ololla. Olin hetken tosi onnellinen, ja ajattelin vielä mielessäni, että en uskalla sanoa sitä edes ääneen tai muuten onni häviää. No ei mennyt pitkään, kun tuli hirveä riita ja olin todella surullinen ja onneton. Ja siitä tuli vahvistusta, että kyllä, jos olen onnellinen -> vedän puoleeni pahaa oloa. Joten se saa pelkäämään onnellisena olemista, varsinkin toisen ihmisen seurassa.

Ja turvallisuus. Minä tarvitsen hirveän paljon turvallisuuden tunnetta. Minun on ehkä helpompi luoda sitä itse itselleni, mutta toisen seurassa sen toisen pitää olla erittäin erikoislaatuinen ihminen, että voin tuntea oloni täysin turvalliseksi. Olisi tavallaan todella ihanaa löytää sellainen ihminen, jonka pelkkä läsnäolo tuntuisi hyvälle, jota ei tarvitsisi pelätä, eikä koko ajan olla varuillaan, vaan voisi vain olla. Ja olla onnellinen.

Itsensä uudelleen opettaminen siihen, että onnellisuus ei tarkoita pahoja seuraamuksia, vaan voi vapaasti olla onnellinen pitkään ja kestävästi, on pitkä työ. Se vaatii aikaa ja huomion kiinnittämistä niihin hetkiin, kun on onnellinen, ja mitään pahaa ei seuraakaan siitä. Itseään ei tarvitse syyllistää siitä, että on hyvä olo.