Kysyin täällä kerran kysymyksen: onko parisuhteella ikinä mahdollisuus onnistumiseen, pitemmän päälle, sillä voiko kaksi ihmistä olla koko ajan samassa värähtelytaajuudessa tai kohota samaan tahtiin (tai tietysti myös laskea...)

Uskoin, että ehkä ei... Mutta, rakkaus on valinta! Joten pitää luottaa siihen, että "vetää" toista puoleensa magneetin tavoin, (koska toinen vaihtoehto on väkinäistä ja ei ole linjassa sujuvan flown kanssa), niin silti ottaa huomioon tämä näkökulma:

Vaihtoehdot:

1. sama värähtelytaajuus (pystyy olemaan toisen kanssa "samassa tilassa")
2. toinen laskee värähtelytaajuuttaan (ei tunnu hyvälle)
3. toinen nostaa värähtelytaajuuttaan.... (vaatii paljon, mutta on palkitsevin vaihtoehto onnellisen universumin kannalta)

Ja koska uskon, ettei samassa tasossa ikinä voi pysyä, sillä kaikki muuttuu koko ajan, niin ratkaisu on yksinkertainen. Sitoudut toiseen ihmiseen ja siihen, että toiminnallasi olet aina valmis nostamaan myös hänen värähtelytaajuuttaan. Otat vastuun myös siitä toisesta ja toisen kehityksestä. Kehitytte yhdessä. Toinen vetää toista "kädestä "ylöspäin, kun toinen jää vähän jälkeen. Siitä kasvaa yhteinen tie, yhteinen matka, joka kestää. Siihen voi sitoutua.

Eikös avioliittovalakin perustu tähän: niin ylä- kuin alamäessä.. Ei niinkään, että pitäisi mennä täysin toisen mukaan, vaan vuorotellen, kummatkin pyrkivät laajenemaan eteenpäin ja antavat auttavan käden toiselle, jotta toinenkin pystyy siihen. Se on todellista tukemista. Se on minusta Pyhä Liitto.

(Michelangelo)